Pinkinsävyinen Pitko

Keräsin kangaslaatikoistani kaikki vaaleanpunaisen ja pinkin sävyiset tilkut ja laittelin ne peräkkäin. Mitähän pikkuihminen tuumaisi näin värikkäästä kaverista? Mallina oli veljenpojille aikanaan ommeltu Mato, hassuine jalkoineen kaikkineen. 

Mukaan valikoitui monenlaista puuvillaa, farkkua, kylpytakkifroteeta, kiiltävää jumppapukutrikoota, tyttären värjäämää kangasta sekä nojatuolin samettia. Kieleksi löytyi pieni pala veljen auton sisustuskangasta 1980-luvulta, mikä aarre!  

Leikkasin tilkut 30 cm mittaisiksi ja 5 tai 7 cm levyisiksi. Näillä mitoilla kaverista tuli reilu kokoinen, pienempikin voisi hyvin olla. 

Sommittelin kaistaleet peräkkäin niin, että värit ja materiaalit vaihtuisivat kivasti. Kahta joustavaa en laittanut peräkkäin, vaan seuraavana on vahva puuvilla. Yhden ohuen kankaan laitoin kaksin kerroin, jotta kestää menossa mukana. Päähän kiinnitin silmät ja kielen tukevasti jo tässä vaiheessa.  

Piirsin jaloille kaavan ja leikkasin ne taitteelta, säästääkseni yhden sauman. Ompelin ne, käänsin ja täytin. Kiinnitin jalat samalla kun yhdistin kaitaleet, lähelle reunoja eli vatsapuolen saumaa ja pari ylimääräistä kertaa tikaten. 

Jalkoja tuli kolme paria, mutta voisi olla viisikin. Taidan tehdä muutaman lisää ja viedä mukanani kun pääsen vierailulle.

 

Ompelin vatsasauman, mutta jätin keskelle aukon, josta mahtuu täytetty sisäpussi. Muotoilin samalla hännän ja leikkasin ylimääräiset varat pois. Leikkasin sisäpussin niin, että se on himpun pienempi kuin päällinen. Sitten ompelin pään sauman kaarevaksi ja katsoen, että vatsasauma tulee alaleuan keskelle.

Sisäpussi valmistui nopsasti. Sopivaa täytettäkin oli valmiina - tyynyistä, jotka taannoin rikkoutuivat pesussa. Niistä riittää pehmolelujen ruokaa pitkäksi aikaa. Suljin täyttöaukon, joka on sisäpussin selkäpuolella ja sujautin paikalleen. 

Hauska otus siitä mielestäni tuli. Erilaisia pintoja pikkuisille sormille, ja kuvioita katseltavaksi. Mukavasti suuhun mahtuvista jaloista puhumattakaan.

Niin Pitko lähti matkaan. Jälkijoulupaketissa Fazerin parhaiden kera, pikkuihmisen halailtavaksi.
 

Maskitaskut

Maskitaskut ovat tänä vuonna ajankohtainen joululahja - ja lisäksi helppo postittaa, kun yhteiset joulupäivälliset nyt jouduttiin perumaan.

Vinkin poimin FB:n ompeluryhmästä ja olen ainakin omastani tykännyt kovasti. On mukavaa, kun maskit pysyvät siistinä kassin pohjallakin, ja löytyvät aina helposti. Kotelon suu on totetutettu kierrätyshenkisesti rullamitan avulla ja kankaaksi valitsin tukevia puuvillatilkkuja.

Valmiin kotelon mitat ovat 20,5 x 11 cm. Leikkasin palat taitteelta niin, että vain sivuissa on saumat. Yläreunassa on 2,5 cm korkuinen kuja mitanpaloja varten. Niitä laitoin aina kaksi tai kolme kappaletta, riippuen metallin jämäkkyydestä. 

Mitan leikkaus onnistuu helpoiten saksilla - jos on sellaiset huonommat, jotka raaskii tällaiseen käyttää. Kulmat kannattaa pyöristää, etteivät ne revi kangasta, ja palat laitetaan kupera puoli ulospäin.

Unilelu

Pikkuihmisen joulupakettiin sujahti pieni unilelu, hellien toivotusten kera. 

Ohje on kirjasta Unileluja, pehmoeläimiä & nukkeja - 60 virkkaus- ja neulemallia. Lankana Novitan Mini, jossa on 60% puuvillaa ja 40% akryylia. Neuloin muuten ohjeen mukaan, mutta pyöröneuleena kahden erillisen kappaleen sijaan.

Lelu matkusti pussukassa, jonka tein samalla kaavalla, mutta isompana kuin hieman vanhempien tyttöjen joululahjat. 

Kettupeitto

Lahjoin pikkuihmistä sievällä kettupeitolla, ajatellen josko hän tykkäisi siitä niin, että ryhtyisi mummin kaveriksi. Touhupeiton päällipuolella keikistelee kettuneiti ystävineen ja taustapuolella kurkkii puiden lomasta lämpimämpien maiden eläimiä.

Joitakin piiloja ja kotipesiä askartelin eläimille. Sopivan kokoisia pienille sormille, pitseistä ja muista tunnusteltavista materiaaleista. Pieni tyynykin syntyi kulmatilkuista, ja sille tasku peiton reunaan.

Leikkasin kettukankaasta niin ison ympyrän kuin siitä sai, ja taustakankaan sen mukaisesti. Väliin tuli verhoiluvanua, saumavarojen verran pienempänä. 

Osat olisi kannattanut harsia tässä vaiheessa kiinni toisiinsa. En sitä kuitenkaan hoksannut, vaan huolittelin kankaat erikseen. Sen jälkeen vietinkin tovin käännellen paloja, saadakseni ne suunnilleen kohdakkain ompelua varten - ympyräni ei näemmä ollut ihan tasainen. Valmiin peiton läpimitaksi tuli noin 136 cm. Ompelin muutamaan kohtaan pienet tikkaukset, jotta vanu pysyy pesussakin paikallaan.

Tikkikään ei mahda ihan suoraa olla, mutta luulen, että se ei pientä leikkijää haittaa. Ompelukoneen lamppu oli palanut, eikä puutarhalla ollut sopivaa pöytälamppua. Niinpä pidin toisessa kädessä taskulamppua ja ohjailin työtä toisella. Suurikokoisen työn kanssa menetelmä vähän nauratti, mutta hyvin siitä selvisin. Tekovaihe oli kuitenkin sen verran intensiivinen, että siitä ei tullut otettua kuvia.

Taustakangasta jäi juuri sopivasti säilytyskassia varten. Peiton saa taiteltua kassiin ja ripustettua naulaan silloin, kun siinä ei kukaan leiki.