sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Pinkinsävyinen Pitko

Pinkinsävyinen Pitko

Keräsin kangaslaatikoistani kaikki vaaleanpunaisen ja pinkin sävyiset tilkut ja laittelin ne peräkkäin. Mitähän pikkuihminen tuumaisi näin värikkäästä kaverista? Mallina oli veljenpojille aikanaan ommeltu Mato, hassuine jalkoineen kaikkineen. 

Mukaan valikoitui monenlaista puuvillaa, farkkua, kylpytakkifroteeta, kiiltävää jumppapukutrikoota, tyttären värjäämää kangasta sekä nojatuolin samettia. Kieleksi löytyi pieni pala veljen auton sisustuskangasta 1980-luvulta, mikä aarre!  

Leikkasin tilkut 30 cm mittaisiksi ja 5 tai 7 cm levyisiksi. Näillä mitoilla kaverista tuli reilu kokoinen, pienempikin voisi hyvin olla. 

Sommittelin kaistaleet peräkkäin niin, että värit ja materiaalit vaihtuisivat kivasti. Kahta joustavaa en laittanut peräkkäin, vaan seuraavana on vahva puuvilla. Yhden ohuen kankaan laitoin kaksin kerroin, jotta kestää menossa mukana. Päähän kiinnitin silmät ja kielen tukevasti jo tässä vaiheessa.  

Piirsin jaloille kaavan ja leikkasin ne taitteelta, säästääkseni yhden sauman. Ompelin ne, käänsin ja täytin. Kiinnitin jalat samalla kun yhdistin kaitaleet, lähelle reunoja eli vatsapuolen saumaa ja pari ylimääräistä kertaa tikaten. 

Jalkoja tuli kolme paria, mutta voisi olla viisikin. Taidan tehdä muutaman lisää ja viedä mukanani kun pääsen vierailulle.

 

Ompelin vatsasauman, mutta jätin keskelle aukon, josta mahtuu täytetty sisäpussi. Muotoilin samalla hännän ja leikkasin ylimääräiset varat pois. Leikkasin sisäpussin niin, että se on himpun pienempi kuin päällinen. Sitten ompelin pään sauman kaarevaksi ja katsoen, että vatsasauma tulee alaleuan keskelle.

Sisäpussi valmistui nopsasti. Sopivaa täytettäkin oli valmiina - tyynyistä, jotka taannoin rikkoutuivat pesussa. Niistä riittää pehmolelujen ruokaa pitkäksi aikaa. Suljin täyttöaukon, joka on sisäpussin selkäpuolella ja sujautin paikalleen. 

Hauska otus siitä mielestäni tuli. Erilaisia pintoja pikkuisille sormille, ja kuvioita katseltavaksi. Mukavasti suuhun mahtuvista jaloista puhumattakaan.

Niin Pitko lähti matkaan. Jälkijoulupaketissa Fazerin parhaiden kera, pikkuihmisen halailtavaksi.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti