Lahjoin pikkuihmistä sievällä kettupeitolla, ajatellen josko hän tykkäisi siitä niin, että ryhtyisi mummin kaveriksi. Touhupeiton päällipuolella keikistelee kettuneiti ystävineen ja taustapuolella kurkkii puiden lomasta lämpimämpien maiden eläimiä.
Joitakin piiloja ja kotipesiä askartelin eläimille. Sopivan kokoisia pienille sormille, pitseistä ja muista tunnusteltavista materiaaleista. Pieni tyynykin syntyi kulmatilkuista, ja sille tasku peiton reunaan.
Leikkasin kettukankaasta niin ison ympyrän kuin siitä sai, ja taustakankaan sen mukaisesti. Väliin tuli verhoiluvanua, saumavarojen verran pienempänä.
Osat olisi kannattanut harsia tässä vaiheessa kiinni toisiinsa. En sitä kuitenkaan hoksannut, vaan huolittelin kankaat erikseen. Sen jälkeen vietinkin tovin käännellen paloja, saadakseni ne suunnilleen kohdakkain ompelua varten - ympyräni ei näemmä ollut ihan tasainen. Valmiin peiton läpimitaksi tuli noin 136 cm. Ompelin muutamaan kohtaan pienet tikkaukset, jotta vanu pysyy pesussakin paikallaan.
Tikkikään ei mahda ihan suoraa olla, mutta luulen, että se ei pientä leikkijää haittaa. Ompelukoneen lamppu oli palanut, eikä puutarhalla ollut sopivaa pöytälamppua. Niinpä pidin toisessa kädessä taskulamppua ja ohjailin työtä toisella. Suurikokoisen työn kanssa menetelmä vähän nauratti, mutta hyvin siitä selvisin. Tekovaihe oli kuitenkin sen verran intensiivinen, että siitä ei tullut otettua kuvia.
Taustakangasta jäi juuri sopivasti säilytyskassia varten. Peiton saa taiteltua kassiin ja ripustettua naulaan silloin, kun siinä ei kukaan leiki.
