maanantai 28. lokakuuta 2013

Pitsiä, satiinia, puuvillaa - nauhaa jos jonkinlaista

Olen nyt sijoitellut käsityö- ja askartelutarvikkeita ihanaan senkkiini. Hämmästyksekseni ne eivät kaikki oikein mahdu. Hiukan sentään auttaa, kun yrittää laittaa kaiken hyvään järjestykseen.

Napeille ja muille hyvin pienille tavaroille löysimme ihastuttavat peltirasiat Paperikuusta. Nauhoille, pitseille, vetoketjuille ynnämuille askartelin rasiat ylimääräisiksi jääneistä CD-laatikoista.


Purin laatikot avonaisiksi levyiksi ja madalsin kutakin sivua seitsemän sentin verran. Käytin poisleikattuja paloja mallina ja merkitsin reikien paikat sekä tein päätypalojen taitteet. Päällystin laatikot samalla vihreällä puuvillakankaalla, jota käytin senkin laatikoiden sisustuksessa. Kankaan kiinnityksessä käytin vähän kaksipuolista teippiä ja kansissa enimmäkseen tapettiliisteriä.

Hankalinta oli saada reiät sekä kankaisiin että pahveihin niin, että lyhyt kiinnitysruuvi ulottui siitä läpi. Jokin kätevä rei'äntekolaite olisi ollut hyvin hyödyllinen. Kansien kankaisiin ompelin ennen niiden kiinnitystä koristeita, jotta jo kannesta näkee, mitä sisällä on.


Tarvikkeet:

- Kassett -laatikoita (Ikea) tai muita sopivan kokoisia
- Mattoveitsi, suorakulma tai tukeva viivotin, lauta tai levy leikkuualustaksi
- Vihreä puuvillakangas "Perla"
- Kaksipuolista teippiä sekä tapettiliisteriä tai vedellä ohennettua paperiliimaa
- Pieni lyhytkarvainen pensseli liisterin levitykseen ja toinen kankaan tasoitukseen
- Koristeiksi nauhanpätkiä, rusetteja ja sellaista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti