tiistai 19. maaliskuuta 2013

Mustikka-juustokakku

Äidin syntymäpäivän kunniaksi täytyi päästä kokeilemaan taas jotain uutta.

Entisiä ohjeita hiukan soveltamalla syntyi pieneen (Ø 17cm) irtopohjavuokaan herkullinen mustikka-juustokakku.

Pohja:

5-6 Digestive -keksiä
50 g leivontamargariinia

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon margariini. Painele seos vuoan pohjalle. Kakkua on huomattavasti helpompi liikutella, jos laitat pohjalle ensin palan leivinpaperia.

Täyte:

n. 2 dl vispikemaa vaahdotettuna (tai 1 dl kermaa ja 1 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta)
200 g vaniljarahkaa
3 liivatelehteä
n. 2,5 dl mustikoita
2 rkl tomusokeria
1 tl vanilliinisokeria

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Jos käytät pakastemustikoita, sulata mustikat kunnolla etukäteen ja valuta ylimääräinen mehu kulhoon.

Vispaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon rahka, vanilliinisokeri ja tomusokeri. Nostele varovasti sekaan mustikat. Sulata liivatelehdet pieneen määrään kuumaa vettä tai mustikoista valuneeseen mehuun. Sekoita liivateliemi varovasti muuhun täytteeseen.

Kaada täyte Digestive -pohjan päälle vuokaan ja laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Koristele ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti