keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Enkeleitä, onhan heitä




Kanneltalossa askarreltiin joulua odotellessa ihania enkeleitä rautalangasta ja lasihelmistä. Malleja oli useita ja ne muokkautuivat askartelijoiden käsissä toinen toistaan suloisemmiksi jouluenkeleiksi.

Oma suosikkimallini olivat ehdottomasti nämä pikkuiset seisovat enkelit, jotka nyt koristavat kirjahyllyä ja välkehtivät ihanasti tuikkujen valossa.

Enkelit on tehty Seija Lindströmin ohjetta mukaillen.





Pikkuenkelin tekoon tarvitaan:

noin 70 cm ohutta rautalankaa ( n. 0,3 mm), pieniä kultaisia siemenhelmiä (10/0) 8 sädekehään ja 20 kumpaankin siipeen, yksi isompi helmi pääksi, 29 (0,6 mm) särmikästä helmeä mekkoon sekä yksi läpikuultava siemenhelmi kaulaan



Aloita enkelin teko pujottamalla sädekehän helmet langan keskelle. Pujota sitten langan päät vastakkaisilta puolilta päähelmen läpi ja sitten yhdensuuntaisesti kaulahelmen läpi. Pujota sitten langan päät jälleen vastakkaisilta puolilta ensimmäisen mekkohelmen läpi. Tee tämän jälkeen siivet ja tuo lanka jälleen vastakkaisilta puolilta ensimmäisen mekkohelmen läpi. Enkelin mekko rakennetaan samaan tapaan pujottamalla helmikerrokset vuorotellen etu- ja takapuolelle. 2 helmeä eteen (langan päät jälleen vastakkaisilta puolilta helmien läpi), 2 taakse, 3 eteen, 3 taakse jne.


Isompia enkeleitä syntyy helmien määrää ja hameen kerroksia lisäämällä. Keskikokoisen enkelin siivissä on 30 siemenhelmeä ja mekossa 41 särmikästä helmeä. Isoimman enkelin siivissä siemenhelmiä on 40 ja mekossa särmikkäitä 55.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti